Kirkkokeskustelu, ajankohtaista

Share |

Keskiviikko 20.10.2010 klo 9:30 - Päivi Hiltunen, Hämeenkyrö


Koulujen syyslomaviikko. Eilinen päiväni meni yliopistolla työnohjaajakoulutuksessa ja nyt pari päivää lomaa omien lasten kanssa. Loppuviikko Hämeenkyrön perheneuvonnassa.

Ajankohtaisen kakkosen Homoillan jälkimaininkina kirkosta on eronnut nyt jo 24 000 suomalaista. Jos luku nousee 30 000 tulee tuon illan hinnaksi kirkolle n. 9 milj. euroa, uutisoi Aamulehti tänään. Korkea hinta mielipiteiden vaihdosta. Tuon illan aikana ei päätetty sukupuolineutraaleista avioliitosta tai homoseksuaalien adoptio-oikeudesta, kunhan käytiin keskustelua. Se on se sanojen mahti.

Kuulun kirkkoon, enkä ole harkinnut eroamista. Pidän keskustelua myönteisenä asiana, vaikka siitä seuraisikin erimielisyyksiä. Sananvapaus on perustuslaillinen oikeutemme ja ääneen sanoessamme tuomme esiin ajatuksiamme. Siksi ihmettelenkin, mitä niin uhkaavaa erilaisessa tavassa ajatella on, onhan kuitenkin rohkeaa altistaa mielipiteensä kritiikille ja toisinajattelijoille. Moni ajattelee samoin, vaikkei ääneen sano. Keskustelun kautta voimme vaikuttaa mielipiteisiin. Ja maailma voi muuttua.

Tottakai kirkosta saa erota. Se on kuitenkin voimakas reaktio siihen, että kd:n Päivi Räsänen ja jotkut muut pitävät homoseksuaalisuutta syntinä. Eihän Päivi Räsänen edusta kirkkoa, sen enempää kuin me muutkaan kirkkoon kuuluvat. Piispainkokous on sitten jo toinen asia. Arkkipiispa Kari Mäkinen korostaa tasa-arvoa, suvaitsevuutta ja oikeutta omaan seksuaaliseen identiteettiin. Näitä ajatuksia minäkin puollan. Ylitse muiden aatteiden on tasa-arvo, riippumatta sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. En kuitenkaan halua olla heittämässä ensimmäistä kiveä sen vuoksi, että joku muu ajattelee erilailla. Maailma muuttuu ja kirkko sen mukana, myös Suomessa. Olihan naispappeuskin aikanaan vaikea kysymys, mutta katso: Asennemuutos tapahtui. Eikä sitä Iisakin kirkkoakaan päivässä rakennettu


Kommentit

19.5.2011 12:02  Coach Factory Store

to be severe with oneself and lenient with others.

19.5.2011 12:04  Ghd straightener

to be severe with oneself and lenient with others.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini