Pirkanmaan piiri toimii 23 kunnan alueella osana Suomen Keskustan valtakunnallista organisaatiota. Organisoimme vaalityötä alueellamme. Kokoamme yhteen vaikuttajia sekä järjestötoimijoita koko Pirkanmaalta ja viemme alueellista viestiä valtakunnan politiikkaan yhdessä kansanedustajiemme kanssa.

Etsimme vakituiseen työsuhteeseen toiminnanjohtajaa. Työ on osa-aikainen 50 %:n kuukausityöajalla. Valinnan jälkeen työssä voi aloittaa mahdollisimman pian.

Piiritoimistomme sijaitsee Tampereen keskustassa. Työtehtävät sijoittuvat Pirkanmaan alueelle ja edellyttävät jonkin verran matkustamista omalla autolla. Tapahtumia sekä kokouksia on myös iltaisin ja viikonloppuisin. Työtä on mahdollisuus tehdä sopimuksen mukaan osittain etätyöskentelynä.

Tarjoamme näköalapaikan yhteiskunnallisen vaikuttamisen parissa, perehdytyksen työhön, joustavat työajat, modernit työvälineet ja mahdollisuuden verkostoitua myös valtakunnallisesti.

Toiminnanjohtaja

  • johtaa ja kehittää Keskustan järjestö- ja vaalitoimintaa Pirkanmaalla yhdessä luottamushenkilöiden kanssa
  • huolehtii piirin taloudesta ja hallinnollista velvoitteista sekä kokousten valmistelusta
  • kannustaa, tukee sekä ohjaa yhteisten päämäärien ja pelisääntöjenmukaista järjestötyötä tasapuolisesti jäsenyhdistyksissä
  • vastaa viestinnän ja markkinoinnin suunnittelusta sekä toteutuksesta
  • toimii yhdyshenkilönä poliittisten toimijoiden ja sidosryhmien välillä
  • osallistuu poliittiseen valmisteluun ja ohjelmatyöhön
  • suunnittelee ja toteuttaa koulutustoimintaa
  • vastaa piiritoimistosta ja huolehtii sen ylläpidosta yhdessä sisarjärjestöjen työntekijöiden kanssa

Hakiessasi tehtävään edellytämme Sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, hyviä viestinnällisiä ja tietoteknisiä valmiuksia sekä kokemusta tavoitteellisesta työskentelystä?

Eduksi tehtävässä ovat hyvät yhteistyötaidot, kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja järjestötyön kehittämiseen sekä kyky kohdata erilaisia ihmisiä ja verkostoitua.

Jätä hakemuksesi palkkatoivomuksineen 23.11.2020 mennessä sähköpostilla osoitteeseen pirkanmaa(a)keskusta.fi

Lisätiedot: pj. Tuukka Liuha 045 674 8077 ja vpj. Raija Moilanen 044 727 130